Pienikin hetkessä elämisen kokemus tekee hyvää

Hetkessä elämien on läsnäoloa tässä ja nyt -hetkessä - kokemus siitä että olen tässä, tunnen olevani aikajanan siinä kohdassa, jossa aidosti olen ja elän. Menneessä ei voi elää, eikä myöskään tulevassa, jos asiaa ajatellen ja ilman ennakkokliseisiin tarttumista ("hän elää menneessä", "katseet tulevaisuuteen") tarkastelee. Ihminen ei elä eilistä, ei 5 minuuttia sitten koettua, eikä myöskään huomista. Muistikuvia menneistä tapahtumista ja kuvitelmia tulevista on, mutta aitoa elämistähän ne eivät ole. Mitään muuta ei oikeasti ole olemassa kuin juuri tämä hetki, jossa nyt elän. 

Päivä lähtee monilla "putkeen" (vrt. http://laatuajatus.blogspot.fi/2015/10/lasnaolo-tassa-hetkessa-elaminen-onko.html) heti aamun kiireistä. Lasten aamutoimet, hampaanpesuineen, pukemisineen ja aamupaloineen laittavat sekuntikelloa päälle. Hiki alkaa jo tulla kun päiväkotiin ja kouluun lähtö lähestyy. Sitten renkaat ulvoen työpaikalle, jotta sinne ehtisi niin ajoissa, että voi taas lähteä ampaisemaan takaisin lapsukaisia kotiinsaattelemaan. Työpäivä painatetaan ehkä sata lasissa, tai ei siinä ainakaan helposti tule mieleen hidastaa ja todeta, että: "Ahaa, tässähän minä iloisesti puuhaan sitä hommaa, josta tykkään ja kiva huomata, että olen hommassa oikeasti läsnä ja työkavereitakin kuuntelen ihan ajatuksen kanssa..." Töistä kotiiinpäin taas renkaat soikeina ja otsasuoni tykyttäen ja ruokaa laittamaan, harrastuksiin viemään, menemään, tulemaan, tulemaan ja menemään, sitten huomista valmistelemaan ja ehkä illalla pari tuntia "mitään ajattelematonta" sohvaperunuutta päälle. Sitten nukkumaan, valot pois ja sama kuvio huomenna. Aamulla on töihin lähtiessä pimeää, kotiin palatessa pimeää... Viikonloppuna on sitä ja tätä ohjelmassa, pitää tehdä yhtä ja toista, jotta olisi kuin toisetkin. Kiireostoksille ostosparatiisiin/-helvettiin, telkkaa, viihdettä, syömistä, ehkä juomista. Maanantaina töihin. Eikä tarvita edes perhettä. "Kiire" tai "senkaltainen valmiste" voi olla ainakin siinä mielessä, ettei ehdi pysähtymään. Jopa perheettömänä, työttömänä ja toimettomana voi jäädä paljon elämää aidosti elämättä. On vaan muut asiat tukkineet sen kanavan, jonka kautta voisi löytää hetkessä elämisen meininkiä ja onnellisuutta elämään.

No, asennekysymyshän tämäkin kiire on, ja valinta, mutta aina ei ensimmäisenä kaikilla jaksa mieleen pukata pysähtyä ja olla läsnä tässä hetkessä. Kuitenkin hätäisimmätkin voisivat kokeilla edes illalla ennen nukkumaan menemistä olla hetken läsnä - elää tässä hetkessä. Ajatella, että tässä minä olen ja juuri nyt. Tulevat hommat jätetään ulos ajatuksista, eikä menneitäkään muisteta - ne eivät kuulu tähän hetkeen. Tällainenkin pieni pätkä oikeaa elämistä ilman putkea tekee terää ja rauhoittaa myös oloa ennen nukkumaan menemistä. Aika usein unettomuus juontaa ns. liian korkeista kierroksista, johon pieni hetkessä eläminen voi tuoda hyvää muutosta. Ja homma ei ole lainkaan vaikeaa. Ei tarvitse ponnistella, vaan päinvastoin päästää irti siitä päivän yli vieneestä hosumisputkesta ja stressistä. Vain tiedostus siitä, että tällainen irtautuminen toteutetaan riittää hyvin. Kannattaa kokeilla!    

Osa onkin jo osannut pistää elämäänsä ns. järjestykseen ja päästänyt irti hallitsemattomasta tilasta. Heille hyvä, mutta osa ei ole huomannut että olisi tarvetta ottaa tilannetta enemmän omaan hallintaan. Tässä ei tosiaankaan tarvitse "velvotteistaan" tinkiä, vaan ottaa ensin vaikka pieni siivu hyvää elämistä haltuunsa ja alkaa siitä rakentaa entistäkin parempaa elämänhallintaa ja vointia.

Uskalla elää!

Oman näköinen elämä 

Monet meistä pelkäävät toisten taholta itseen kohdistuvaa epähyväksyntää - jopa suoranaista syrjityksi tai kiusaksi tulemista. Itsensä hyväksytyksi tunteminen on ihmiselle tärkeää, joten hän käyttäytyy helposti niin kuin hän katsoo hyväksytyksi tulemisensa edellyttävän, olipa se hänen itsensä mieleistä tai ei. Valitettavan moni tuntee jonkin asteista alemmuuden tunnetta tai syvää ujoutta tietyissä tilanteissa. Usein alemmuuden, heikkouden ja ujouden kasvualusta on kylvetty jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Erilainen väheksytyksi tai syrjäytetyksi joutuminen, jopa suoranainen kiusaaminen ovat voineet johtaa siihen, että ihminen ei kerta kaikkiaan uskalla elää oman näköistä elämäänsä, vaan pyrkii käyttäytymään kuten kuvittelee hänen tahdottavan käyttytyä. Tällöin uskallus elää voi olla jopa varsin rajoitettua.

Onnellisuuteen tähdättessä on tärkeää, että ihminen kokee elävänsä sillä tavalla kuin on hänelle itselleen luonnollisinta ja tärkeää - toki toisten terve kunnioittaminen ja huomioiminen on sekin hyvä asia, kunhan itse säätelee omaa elämäänsä. Varsin huomionarvoista on, että jokainen voi tässäkin kohtaa valita tekeekö kuten "toisten" (ketä nämä "toiset" sitten edes ovat?) kuvittelee tahtovan vai ottaako oman elämänsä omiin käsiinsä ja elää sillä tavalla kuin itsestä parhaalta tuntuu. Valinta on oma, samoin vastuu on oma. Elämällään voi tehdä mitä itse tahtoo ja valitsee. Fyysisiä rajoitteita on aina olemassa, mutta ajattelun puolella kaikki on vapaata. Ajattelun vapautta kannattaa käyttää hyväkseen ja miettiä miksi elän jonkun toisen elämää (tämä on mielikuva, joka on muodostunut erilaisista kokemuksista) kun voin elää omaa elämääni. Tässä on nyt menossa tämä yksi elämä, jota on turhaa hukata "toisten" ajatusten pelkäämiseen. Helppoa ei ole irrottautua menneistä ulkopuolisuuden kokemuksistaan, mutta lainkaan menetetty kenttä ei tämäkään ole. Vaaditaan oman itsensä kuuntelua ja ajattelua, jota kautta muodostuu myös uskallusta. Oman elämän eläminen edellyttää tiedostamista, valintaa, uskallusta ja toteuttamista.    

Irtiotto ajattelun kautta

Aivan ensimmäiseksi on oltava itselleen rehellinen ja miettiä:
1) Kuka ja mikä minä olen? Millainen olen?
2) Mitä aivan oikeasti tahdon? Mikä on minulle todella tärkeää elämässä?
3) Miten minun tulisi elää, jotta voisin parhaiten elää kuten itse tahdon? Annanko toisten määrätä suunnan vai otanko itse elämäni haltuuni?

Aika pian, kun käsitelee asioita ajatellen, ilman itsensä ja/tai toisten syyllistämistä, voi tulla tulokseen että: "En lopultakaan ole huonompi kuin kukaan toinenkaan". "Ja kun ajattelen asioita eri näkökulmilta ja pyrin kehittymään, en varmasti ole huonompi - olen itseäni ja jopa toistenkin toimintaa ymmärtävä!" Kyse on itsensä hyväksymisestä, arvostamisesta ja rakastamisesta. Vasta kun hyväksyy itsensä ja rakastaa itseään, voi aidosti hyväksyä ja rakastaa toisiakin ihmisiä. Itsensä ymmärtäminen ja hyväksyminen auttaa ymmärtämään myös toisia ja sitä kautta pakka alkaa eheytyä. Näkökulmia kannattaa vaihdella ja miettiä miksi joku tekee tai on tehnyt kuten on tehnyt. Armollisuus itseään kohtaan poistaa itsesyytökset omista "virheistä" ja avaa ymmärrystä siihen, että ns. virheet ovat nekin kehittäneet minua. Sitä paitsi ilman virheitä ei olisi peiliä, josta voisi arvioida onnistumisiaan ja edistystään. Myös toisten tekemille ratkaisuille alkaa löytyä ainakin jonkin asteista ymmärrystä. Ja menneen taakkaa on muutenkin turhaa kantaa mukanaan ja katkeroitua elämälleen omien tai toisten menneiden tekojen kautta. Siitä ei vaan kerta kaikkiaan ole mitään hyötyä, eikä katkeruudesta kumpua minkäänlaista eteenpäin vievää voimaa. Menneestä on syytä päästää irti ja ottaa kaikki kasvattavina kokemuksina. Näin löytyy iloa ja positiivisuutta jatkoon.

Huoli "toisten" negatiivisesta suhtautumisesta omaan itseen on heidän ongelmansa, ei minun tai Sinun itsesi!  Kun ajattelee sitä, että joku ei hyväksy oman näköistä elämääsi ja itse olet tyytyväinen omaan elämääsi, niin eikös se silloin ole lähinnä vastaanottajan ajatusmaailman heikkous? Usein käy niin, että itseä vastaan suunnatut sortotoimet alkavat vähentyä, kun oma ajattelu on tasapainossa, eikä syrjimään pyrkivän toimiin tule sitä vastakaikua, jota hän oman systeeminsä jonkinlaiseen pönkittämiseen tarvitsisi. Päinvastoin oma eheys alkaa säteillä ympärilleenkin ja osa alkaa kinnostua siitä miten tuohon harmoniaan voi päästä. Kuitenkaan mitään aktiivista "ilosanoman" edistämistä ei ole helppoa toteuttaa (en sitä suosittelisi) vaan muutos lähtee aina jokaisesta yksilöstä itsestään, kun hän saa mallia toisista ja alkaa itsekin ajatella. Annetaan siis toisten elää omaa elämäänsä ja keskitytään itse omaan, hyvään, onnelliseen elämään ja kehitytään aina lisää ymmärtämään itseä ja toisiakin. Tarvitaan vain tiedostaminen, valinta, uskallus (tämäkin tulee ajattelun kautta) ja toteutus.