Pienikin hetkessä elämisen kokemus tekee hyvää

Hetkessä elämien on läsnäoloa tässä ja nyt -hetkessä - kokemus siitä että olen tässä, tunnen olevani aikajanan siinä kohdassa, jossa aidosti olen ja elän. Menneessä ei voi elää, eikä myöskään tulevassa, jos asiaa ajatellen ja ilman ennakkokliseisiin tarttumista ("hän elää menneessä", "katseet tulevaisuuteen") tarkastelee. Ihminen ei elä eilistä, ei 5 minuuttia sitten koettua, eikä myöskään huomista. Muistikuvia menneistä tapahtumista ja kuvitelmia tulevista on, mutta aitoa elämistähän ne eivät ole. Mitään muuta ei oikeasti ole olemassa kuin juuri tämä hetki, jossa nyt elän. 

Päivä lähtee monilla "putkeen" (vrt. http://laatuajatus.blogspot.fi/2015/10/lasnaolo-tassa-hetkessa-elaminen-onko.html) heti aamun kiireistä. Lasten aamutoimet, hampaanpesuineen, pukemisineen ja aamupaloineen laittavat sekuntikelloa päälle. Hiki alkaa jo tulla kun päiväkotiin ja kouluun lähtö lähestyy. Sitten renkaat ulvoen työpaikalle, jotta sinne ehtisi niin ajoissa, että voi taas lähteä ampaisemaan takaisin lapsukaisia kotiinsaattelemaan. Työpäivä painatetaan ehkä sata lasissa, tai ei siinä ainakaan helposti tule mieleen hidastaa ja todeta, että: "Ahaa, tässähän minä iloisesti puuhaan sitä hommaa, josta tykkään ja kiva huomata, että olen hommassa oikeasti läsnä ja työkavereitakin kuuntelen ihan ajatuksen kanssa..." Töistä kotiiinpäin taas renkaat soikeina ja otsasuoni tykyttäen ja ruokaa laittamaan, harrastuksiin viemään, menemään, tulemaan, tulemaan ja menemään, sitten huomista valmistelemaan ja ehkä illalla pari tuntia "mitään ajattelematonta" sohvaperunuutta päälle. Sitten nukkumaan, valot pois ja sama kuvio huomenna. Aamulla on töihin lähtiessä pimeää, kotiin palatessa pimeää... Viikonloppuna on sitä ja tätä ohjelmassa, pitää tehdä yhtä ja toista, jotta olisi kuin toisetkin. Kiireostoksille ostosparatiisiin/-helvettiin, telkkaa, viihdettä, syömistä, ehkä juomista. Maanantaina töihin. Eikä tarvita edes perhettä. "Kiire" tai "senkaltainen valmiste" voi olla ainakin siinä mielessä, ettei ehdi pysähtymään. Jopa perheettömänä, työttömänä ja toimettomana voi jäädä paljon elämää aidosti elämättä. On vaan muut asiat tukkineet sen kanavan, jonka kautta voisi löytää hetkessä elämisen meininkiä ja onnellisuutta elämään.

No, asennekysymyshän tämäkin kiire on, ja valinta, mutta aina ei ensimmäisenä kaikilla jaksa mieleen pukata pysähtyä ja olla läsnä tässä hetkessä. Kuitenkin hätäisimmätkin voisivat kokeilla edes illalla ennen nukkumaan menemistä olla hetken läsnä - elää tässä hetkessä. Ajatella, että tässä minä olen ja juuri nyt. Tulevat hommat jätetään ulos ajatuksista, eikä menneitäkään muisteta - ne eivät kuulu tähän hetkeen. Tällainenkin pieni pätkä oikeaa elämistä ilman putkea tekee terää ja rauhoittaa myös oloa ennen nukkumaan menemistä. Aika usein unettomuus juontaa ns. liian korkeista kierroksista, johon pieni hetkessä eläminen voi tuoda hyvää muutosta. Ja homma ei ole lainkaan vaikeaa. Ei tarvitse ponnistella, vaan päinvastoin päästää irti siitä päivän yli vieneestä hosumisputkesta ja stressistä. Vain tiedostus siitä, että tällainen irtautuminen toteutetaan riittää hyvin. Kannattaa kokeilla!    

Osa onkin jo osannut pistää elämäänsä ns. järjestykseen ja päästänyt irti hallitsemattomasta tilasta. Heille hyvä, mutta osa ei ole huomannut että olisi tarvetta ottaa tilannetta enemmän omaan hallintaan. Tässä ei tosiaankaan tarvitse "velvotteistaan" tinkiä, vaan ottaa ensin vaikka pieni siivu hyvää elämistä haltuunsa ja alkaa siitä rakentaa entistäkin parempaa elämänhallintaa ja vointia.

Uskalla elää!

Oman näköinen elämä 

Monet meistä pelkäävät toisten taholta itseen kohdistuvaa epähyväksyntää - jopa suoranaista syrjityksi tai kiusaksi tulemista. Itsensä hyväksytyksi tunteminen on ihmiselle tärkeää, joten hän käyttäytyy helposti niin kuin hän katsoo hyväksytyksi tulemisensa edellyttävän, olipa se hänen itsensä mieleistä tai ei. Valitettavan moni tuntee jonkin asteista alemmuuden tunnetta tai syvää ujoutta tietyissä tilanteissa. Usein alemmuuden, heikkouden ja ujouden kasvualusta on kylvetty jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Erilainen väheksytyksi tai syrjäytetyksi joutuminen, jopa suoranainen kiusaaminen ovat voineet johtaa siihen, että ihminen ei kerta kaikkiaan uskalla elää oman näköistä elämäänsä, vaan pyrkii käyttäytymään kuten kuvittelee hänen tahdottavan käyttytyä. Tällöin uskallus elää voi olla jopa varsin rajoitettua.

Onnellisuuteen tähdättessä on tärkeää, että ihminen kokee elävänsä sillä tavalla kuin on hänelle itselleen luonnollisinta ja tärkeää - toki toisten terve kunnioittaminen ja huomioiminen on sekin hyvä asia, kunhan itse säätelee omaa elämäänsä. Varsin huomionarvoista on, että jokainen voi tässäkin kohtaa valita tekeekö kuten "toisten" (ketä nämä "toiset" sitten edes ovat?) kuvittelee tahtovan vai ottaako oman elämänsä omiin käsiinsä ja elää sillä tavalla kuin itsestä parhaalta tuntuu. Valinta on oma, samoin vastuu on oma. Elämällään voi tehdä mitä itse tahtoo ja valitsee. Fyysisiä rajoitteita on aina olemassa, mutta ajattelun puolella kaikki on vapaata. Ajattelun vapautta kannattaa käyttää hyväkseen ja miettiä miksi elän jonkun toisen elämää (tämä on mielikuva, joka on muodostunut erilaisista kokemuksista) kun voin elää omaa elämääni. Tässä on nyt menossa tämä yksi elämä, jota on turhaa hukata "toisten" ajatusten pelkäämiseen. Helppoa ei ole irrottautua menneistä ulkopuolisuuden kokemuksistaan, mutta lainkaan menetetty kenttä ei tämäkään ole. Vaaditaan oman itsensä kuuntelua ja ajattelua, jota kautta muodostuu myös uskallusta. Oman elämän eläminen edellyttää tiedostamista, valintaa, uskallusta ja toteuttamista.    

Irtiotto ajattelun kautta

Aivan ensimmäiseksi on oltava itselleen rehellinen ja miettiä:
1) Kuka ja mikä minä olen? Millainen olen?
2) Mitä aivan oikeasti tahdon? Mikä on minulle todella tärkeää elämässä?
3) Miten minun tulisi elää, jotta voisin parhaiten elää kuten itse tahdon? Annanko toisten määrätä suunnan vai otanko itse elämäni haltuuni?

Aika pian, kun käsitelee asioita ajatellen, ilman itsensä ja/tai toisten syyllistämistä, voi tulla tulokseen että: "En lopultakaan ole huonompi kuin kukaan toinenkaan". "Ja kun ajattelen asioita eri näkökulmilta ja pyrin kehittymään, en varmasti ole huonompi - olen itseäni ja jopa toistenkin toimintaa ymmärtävä!" Kyse on itsensä hyväksymisestä, arvostamisesta ja rakastamisesta. Vasta kun hyväksyy itsensä ja rakastaa itseään, voi aidosti hyväksyä ja rakastaa toisiakin ihmisiä. Itsensä ymmärtäminen ja hyväksyminen auttaa ymmärtämään myös toisia ja sitä kautta pakka alkaa eheytyä. Näkökulmia kannattaa vaihdella ja miettiä miksi joku tekee tai on tehnyt kuten on tehnyt. Armollisuus itseään kohtaan poistaa itsesyytökset omista "virheistä" ja avaa ymmärrystä siihen, että ns. virheet ovat nekin kehittäneet minua. Sitä paitsi ilman virheitä ei olisi peiliä, josta voisi arvioida onnistumisiaan ja edistystään. Myös toisten tekemille ratkaisuille alkaa löytyä ainakin jonkin asteista ymmärrystä. Ja menneen taakkaa on muutenkin turhaa kantaa mukanaan ja katkeroitua elämälleen omien tai toisten menneiden tekojen kautta. Siitä ei vaan kerta kaikkiaan ole mitään hyötyä, eikä katkeruudesta kumpua minkäänlaista eteenpäin vievää voimaa. Menneestä on syytä päästää irti ja ottaa kaikki kasvattavina kokemuksina. Näin löytyy iloa ja positiivisuutta jatkoon.

Huoli "toisten" negatiivisesta suhtautumisesta omaan itseen on heidän ongelmansa, ei minun tai Sinun itsesi!  Kun ajattelee sitä, että joku ei hyväksy oman näköistä elämääsi ja itse olet tyytyväinen omaan elämääsi, niin eikös se silloin ole lähinnä vastaanottajan ajatusmaailman heikkous? Usein käy niin, että itseä vastaan suunnatut sortotoimet alkavat vähentyä, kun oma ajattelu on tasapainossa, eikä syrjimään pyrkivän toimiin tule sitä vastakaikua, jota hän oman systeeminsä jonkinlaiseen pönkittämiseen tarvitsisi. Päinvastoin oma eheys alkaa säteillä ympärilleenkin ja osa alkaa kinnostua siitä miten tuohon harmoniaan voi päästä. Kuitenkaan mitään aktiivista "ilosanoman" edistämistä ei ole helppoa toteuttaa (en sitä suosittelisi) vaan muutos lähtee aina jokaisesta yksilöstä itsestään, kun hän saa mallia toisista ja alkaa itsekin ajatella. Annetaan siis toisten elää omaa elämäänsä ja keskitytään itse omaan, hyvään, onnelliseen elämään ja kehitytään aina lisää ymmärtämään itseä ja toisiakin. Tarvitaan vain tiedostaminen, valinta, uskallus (tämäkin tulee ajattelun kautta) ja toteutus.

Lyhytblogi: Luonto auttaa keskittymään tässä hetkessä elämiseen

Kun lähtee vaikkapa metsään ja katselee siellä missä sitä ollaankaan sekä havaitsee että olen tässä ja nyt,  huomaa että kiireen kohina loppuu. Tulevat tehtävät voi heittää tässä ja nyt -olemisen ajaksi sivuun, "tehtävälistat" kun ovat sitä tulevaisuudessa elämistä. Myös menneet asiat kannattaa jättää mielestään pois ja tarttua aitoon läsnäoloon. 

Metsässä on helppoa irtautua kaikkinaisesta kiireestä ja keskittyminen tässä ja nyt -elämiseen on sekin huomattavasti helpompaa kuin erilaisten houkutuksia tarjoavien laitteiden vieressä: "Mitäs jos katsoisin vielä tuliko työsahköpostiin mitään tärkeää tai onkohan somessa viestitelty kuinkakin paljon ja mitä oleellista..." Tai sitten en katsoisi, vaan lähtisin kerrankin ulos luontoon elämään ihan oikeaa tässä ja nyt -elämää. Joskuskin toteutettuna tämä voimaannuttaa.

Pelkäätkö pimeää? Onko tulevaisuutesi täynnä uhkia vai mahdollisuuksia? Entä löydätkö positiivisuutta tilanteesta kuin tilanteesta?

Oma asennoituminen vaikuttaa kaikkeen koettuun. Etenkin hankalissa tilanteissa voi nähdä asiat uhkaavina tai muuten negatiivisina. Myös silloin kun menee ns. hyvin, voi oman asennoitumisen nostattama negatiivisuus latistaa mielialaa: "Nyt menee hyvin, mutta varmasti tästä rangaistaan jo huomenna." Mutta kaikissa tilanteissa voi kokea myös positiivisuutta ja optimismia. Positiivinen asennoituminen on se toinen vaihtoehto elämässäsi. Tietysti joku voi kysyä, että miksi olisin iloinen, kun minulla menee huonosti? Kysymykseen on kuitenkin sellainenkin vastakysymys, että mitä voitat suhtautumalla negatiivisesti - oli tilanne mikä tahansa? Tuoko negatiivinen asennoituminen Sinulle elämääsi jotain sellaista lisää, josta on Sinulle hyötyä? Itse en löydä ainoatakaan selkeän perusteltua myöntävää vastausta tähän jälkimmäiseen kysymykseen.

Itse lähden siitä lähtökohdasta, että positiivisella ajattelulla on löydettävissä ylivoimaisesti eniten kohti onnellisuutta johtavia tuntemuksia, enkä myöskään löydä mitään hävittävää muuttamalla asennoitumistani kohti positiivisempia ajatuksia. Tulevaisuuden voi nähdä hyvinkin uhkaavana, mikäli lähtee pelkäämään mahdollisia tulevia pahoja asioita tai murehtimalla menneitä. Toisaalta myös painottuminen muualle kuin juuri tällä hetkellä elämiseen tuo hallitsemattomuuden tunnetta elämään ja sitä kautta epätasapainoa ja mahdollisesti lisää negatiivisuuttakin. Tässä mielessäkin tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta oman onnellistumisensa kannalta olla läsnä tässä juuri nyt elettävässä pisteessä ja löytää positiivisia asiota mahdollisimman paljon kaikesta elämästä ja nimenomaan juuri nyt elettävästä hetkestä. Maailma tarjoaa kaikenlaista mielenkiintoista tilanteessa kuin tilanteessa ja myös toisten mielipiteet - omasta katsannosta eriävätkin - voi ottaa ajattelemisen arvoisina asioina ja löytää tästä kaikesta tarjonnasta paljon hyvää ja omaa ajattelua ruokkivaa.

Myös "pimeästä" voi löytää hyviä asioita. Kaikki on kiinni omasta asennoitumisesta - miten näen ja koen asiat. Mallia ei tarvitse ottaa toisista, vaan kaikki lähtee omasta valinnasta. On sellaisia, jotka hokevat että: "on kurjaa kun taas sataa vettä." Tai: "taas on syksy ja ahdistavan pimeää." Mutta mitä tällä negatiivisella asenteella saavuttaa? Mielestäni tällaisella ajattelulla, tai paremminkin ajattelemattomuudella, ei saada mitään etua elämään. Jätän siis omaan arvoonsa tällaiset näkemykset (miettien toki sitä miksi joku noin asiat näkee) ja luon ihan itse omat "aurinkoisuuteni". Tämä on jokaisen oma valinta ja etuoikeus. Vain itse voi jokainen tämän valinnan tehdä! Etenkin hankalissa tilanteissa on alttius tuntea epätoivoa, mutta tässäkään kohtaa ei nähdäkseni ole mitään hyötyä käpristyä kurjuuteensa, vaan positiivisuudella voi saada aikaan ainakin joitakin hyviä tuntemuksia itselleen ja säteillä sitä myös toisille. Kurjuuden tunne on pohjimmaltaan ja ajateltuna ajatellen itse luotua. Jos ei tunne oloaan kurjaksi, ei silloin ole kurja olla. Miksipä siis ruokkimaan tätä negatiivista tunnetilaa... Löytämällä iloa tilanteesta kuin tilanteesta, onnellisuuden tunne kasvaa, eikä tarvitse enää pelätä tulevaisuudenkaan pimeää. Tätä tavoitetta kohti pyrkiminen on kehittymistä ajattelun kautta. Ja taaskaan ei mitään hävittävää ole. Tarvitaan vain ajattelua ja näkökulmia.

Läsnäolo, tässä hetkessä eläminen - Onko se sittenkään niin vaikeaa?

Usein ihmiset elävät ajatuksissaan menneessä tai tulevassa ajassa: Eilen tein niin ja näin, tunnin päästä olen koukouksessa ja siellä tarkoitukseni on sanoa sitä ja tätä. Kiireinen ja ärsykkeitä täynnä oleva päivä menee kuin putkessa. Joskus voi kuulla mielikuvissaan jopa ikään kuin huminaa. Tällaisessa menossa jäävät nykyhetken yksityiskohtien havainnot varmasti hyvinkin vähiin. Kuulee usein sanottavan, että oli taas niin kiireinen työpäivä ettei ehtinyt edes läheskään tehdä kaikkia töitä. Kaiken kukkuraksi sama ralli saattaa jatkua kotona, ja taas mennään putkessa. Jatkuva "laput silmillä" -eläminen rasittaa, joten asioille kannattaa tehdä jotain, ettei tämä putki mene ns. pitkäksi.

Putkessa elämisen voi kuin voikin lopettaa erittäinkin yksinkertaisella menetelmällä: Stoppaa vaan itsensä juuri tähän ja nyt - elämään tätä hetkeä. Se on päätös, valinta, ja vieläpä jokaisen oma. Tätä hetkeä voi tunnustella vaikkapa istahtamalla tuoliin ja miettimällä että tässähän minä elän juuri nyt. Se tuntuu pienenäkin päiväannoksena rentouttavalta - ja lisää myös elämänhallinnan tunnetta. Tämän hetken elämisen tilaan pääsemistä edesauttaa se, että sulkee kaikki ulkopuoliset ärsykkeet aisteiltaan ja unohtaa mahdollisen pitkän työlistansa edes vähäksi aikaa. Normaalissa arjessakin hetkessä ehtii kyllä elää pienen pätkän aivan hyvin, vaikkapa ihan vaan heittämällä "velvoitteensa" vähäksi aikaa ajatustensa ulkopuolelle ja ottamalla kiinni elämästä tässä ja nyt. Varsin huomionarvoista tässä hetkessä elämiseen pääsemisessä on se, että asian eteen ei tarvitse tehdä ponnisteluja, pitää vaan päästää irti (mm. asioista, jotka häiritsevät menneinä tai tulevina tai ns. itseluoduista velvotteista, kuten "täytyy tsekata työsähköpostit") ja elää ihan oikeasti tässä ja nyt.

Läsnäolo on erittäin tärkeää myös vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Ihan hyvin voi keskittyä aidosti siihen mitä toinen sanoo. Toisen aito syventyminen omaan asiaan tuntuu välittämiseltä ja syventää vuorovaikutusta oleellisesti. Lasten kanssa aito läsnäoleminen korostaa yhä enemmän merkitystään. Pieni ihminen kyllä huomaa onko hänen kuulemisensa aikuiselle tärkeämpää kuin läppärin tai kännykän naputtelu, joista jälkimmäinen saattaa helposti olla lapselle havaittavissa aikuisen puolipoissaolevana joojotteluna - eli toista ei tällöin aidosti kuunnella. Lapsen kohdalla aikuisen käyttäytyminen em. tavalla saattaakin heijastua eriasteisena "häiriökäyttäytymisenä", jolloin läppärin tai kännykän naputtelu kyllä pian tästäkin syystä keskeytyy. Valitettavasti usein tällaisessa tilanteessa aikuinen reagoi lasta torumalla, vaikka paremminkin moitteet sopisivat läsnäolemattomalle aikuiselle. Itseaiheutettu läsnäolemattomuuden ilmentymä pitäisi aikuisen huomata ja keskittyä lapseen vaikka pieneksikin aikaa, jolloin kokemus aikuisen välittämisestä tulee aidoksi. Usein tämän huomioinnin jälkeen voi mahdollisesti taas naputella pikkuisen lisää - toivottavasti välttämätöntä naputtelua :). Fyysinen läsnäoleminen ei läheskään aina riitä, vaan kyllä varsinaista läsnäoloa tarvitaan. Lisäksi aikuinen näyttää omalla käytöksellään esimerkkiä, joten aitoa läsnäoloa kannattaa kyllä tuoda esiin olemalla läsnä!    

Asennemuutoksen aakkoset

Oletko huomannut jumiutuneesi joihinkin periaatteisiin tai asenteisiin, joita et ole edes kunnolla pyöritellyt ajatuksissasi eri näkökulmista? Minä olen! Juuri lukittautuminen johonkin "ajatukseen" (varsinkin muualta suoraan omaksutun, omilla ajatuksilla pureksimattoman, periaatteen kutsuminen ajatukseksi tuntuu vähän hassulta, joten siksi sitaattimerkit) estää rehellisen ajattelun ja täten myös oman asenteen muuttamisen, vaikka se varsinaisesti ajatellen tarpeellista olisikin. Itselleen voi esittää kysymyksen, että mitä pelkään tai menetän, jos mietin asian aidosti vielä uudemman kerran ja eri näkökulmista arvioiden läpi? Onko pelko siinä, että kaikki aiemmat päätökseni ovat olleet vääriä? Menevätkö ne hukkaan? Vai menetänkö kasvoni toisten edessä, kun "käännän takkiani"? Vai mikä? Itseäänhän ei tarvitse varoa, sillä kukaan muu ei näe ajatuksiisi.

Näkemystäänhän ei ole pakko muuttaa, jos ajattelussaan tulee samaan tulokseen kuin ennen. Mutta onpahan ainakin perusteet paremmin käsitellyt. Tärkeintä on olla avoin erilaisille näkökulmille ja rehellinen itselleen siinä, että käsittelee asian niin järkevästi ja kattavasti kuin pystyy. Ja asioitahan voi käsitellä myös yhä uudelleen. Tuskin monikaan elämässään vuosissa laskien pidemmälle edennyt ajattelee ihan kaikista asioista samalla tavalla kuin 20 vuotta aikaisemmin. Varsin oleellista on miettiä kenen ajatuksia mielessäsi pyörii... Ovatko ne omia vai kenties jonkun toisen? Yllättävän usein jonkun toisen.

Asennemuutosta - tai paremminkin itselleen rehellistä ja kaikin tavoin avointa suhtautumista hyväksi käyttävää ajattelua - kohti positiivisempaa ajattelua voi aloitella kysymällä itseltään sitä, että mitä menettäisin, jos löysään otetta negatiivisesta suhtautumisestani ja toisaalta mitä menetän jos kokeilen positiivisempaa asennetta? Kerralla ei varmaankaan täyspositiiviseksi tulla, mutta pienin askelin tässä voi edetä. Aluksi hyviä asioita voi löytää ihan pienistäkin jutuista. Onpa tuokin puunlehti ihmeellinen ja kaunis kun sitä katselee tarkemmin. Hei, onpa upea perhonen tuossa kauniissa kukassa! Lapsena näitä iloisia ihmeitä havaitsin, miksi en havaitsisi nytkin... Kaiken lisäksi on hyvä harjoitella asioiden "mittakaavallista" suhteuttamista. Luonnonmaiseman tai vaikkapa tähtitaivaan katselu auttaa suhteuttamaan omaa itseään ja ongelmiaan koko maailmaan ja maailmankaikkeuteen. Miten olematon aineellinen möykkyni tai tuokin ongelmani onkaan koko universumin mittakaavassa...  Ja miten ihmeelistä ja hienoa kaikki onkaan, kun jään oikein kunnolla katselemaan!



 

Alkuasetelma - miksi nostan juuri mielelliset tekijät käsittelyni kärkeen?

Fyysinen harjoitus tekee ihmisen keholle paljon hyvää. Liikuntavinkkejä on saatavilla runsaasti, samoin erilaisia ehdotuksia oikeaksi ruokavalioksi. Monille oikea liikunta ja oikea ravinto assosioivat suoraan ajatukseen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Kuitenkin henkinen tai paremminkin mielellinen hyvinvointi tuppaa jäämään tässä asetelmassa vain fyysisen nousun sivutuotteeksi - mikä sekään rooli ei pahaksi ole, ja kyllähän fyysinen hyvinvointi sopivassa ympäristössä tuokin mukanaan onnellisuuden tunteita. Kuitenkaan pelkkä fyysinen treenaaminen ei riitä takaamaan kokonaisvaltaista hyvinvointia - johon mielen hyvinvointi liittyy vähintäänkin vahvasti.

Nuorempana pelailin paljonkin jalkapalloa, mutta eipä silloinkaan aina tuntunut mukavalta. Välillä treenasin liki verenmaku suussa ja harjoittelin silloinkin kun ei olisi ns. huvittanut. Muutenkaan asiat eivät ollessani nuorempi olleet ihan täysin kohdallaan ja varmasti siksikin negatiivinen vire nousi päällimmäiseksi. Ilonaiheet ja varsinkin onnellisuus olivat paikoitellen kaukanakin, vaikka fyysisesti olinkin hyvässä kunnossa. Paljon myöhemmin aloin huomata, että hyvinvointini alkoi kummuta paljon enemmän omasta asenteestani - tai paremminkin siinä tapahtuneiden muutosten seurauksena. Kehitys tapahtui pitkälti ajattelun ja ajattelun kehittymisen kautta. Muutoksia kohti parempaa hyvinvointia alkoi ilmaantua sitä mukaa kun ajatteluni alkoi suuntautua kohti positiivisempaa asennetta.

Jälkikäteen voisi kuvailla niinkin, että "maailma" auttoi pienillä pompuilla (jotka kyllä tuntuivat joskus isommiltakin) löytämään ideaa siitä, että negatiivisuus ei tuonut mitään onnellisuutta kohti johtavaa, kun taas positiivisuus sitä loi. Kaikeksi onnekseni tapasin vielä, oman ajatteluni kehityttyä jo huomattavasti positiivisempaan suuntaan, joukon ihmisiä, joilla on samoja kokemuksia asenteen ohjaamisesta tai ohjautumisesta. Heiltä olen saanut paljon uusia syöttöjä oman ajatteluni edelleen kehittämisen. Omalta kohdaltani en tänä päivänäkään löydä mitään yhdistävää negatiivisen ajattelun (jos se ihan varsinaista ajattelua sitten onkaan) ja onnellisuuden välillä. Vain näiden välisen kontrastin havaitsen. Positiivinen ajattelu (joka oli minulla pitkään negatiivista suuntaa vähäisempää) sen sijaan on antanut hyvinvointia ja lisännyt jaksamista, jopa aiheuttanut suoranaista onnellisuuden tunnetta yhä kasvavassa määrin. Tämän kokemuksen perusteella lähden kirjoittamaan hyvinvoinnista ns. mieli edellä.

Timo, Uptome Oy, www.uptome.fi