Usein ihmiset elävät ajatuksissaan menneessä tai tulevassa ajassa: Eilen tein niin ja näin, tunnin päästä olen koukouksessa ja siellä tarkoitukseni on sanoa sitä ja tätä. Kiireinen ja ärsykkeitä täynnä oleva päivä menee kuin putkessa. Joskus voi kuulla mielikuvissaan jopa ikään kuin huminaa. Tällaisessa menossa jäävät nykyhetken yksityiskohtien havainnot varmasti hyvinkin vähiin. Kuulee usein sanottavan, että oli taas niin kiireinen työpäivä ettei ehtinyt edes läheskään tehdä kaikkia töitä. Kaiken kukkuraksi sama ralli saattaa jatkua kotona, ja taas mennään putkessa. Jatkuva "laput silmillä" -eläminen rasittaa, joten asioille kannattaa tehdä jotain, ettei tämä putki mene ns. pitkäksi.
Putkessa elämisen voi kuin voikin lopettaa erittäinkin yksinkertaisella menetelmällä: Stoppaa vaan itsensä juuri tähän ja nyt - elämään tätä hetkeä. Se on päätös, valinta, ja vieläpä jokaisen oma. Tätä hetkeä voi tunnustella vaikkapa istahtamalla tuoliin ja miettimällä että tässähän minä elän juuri nyt. Se tuntuu pienenäkin päiväannoksena rentouttavalta - ja lisää myös elämänhallinnan tunnetta. Tämän hetken elämisen tilaan pääsemistä edesauttaa se, että sulkee kaikki ulkopuoliset ärsykkeet aisteiltaan ja unohtaa mahdollisen pitkän työlistansa edes vähäksi aikaa. Normaalissa arjessakin hetkessä ehtii kyllä elää pienen pätkän aivan hyvin, vaikkapa ihan vaan heittämällä "velvoitteensa" vähäksi aikaa ajatustensa ulkopuolelle ja ottamalla kiinni elämästä tässä ja nyt. Varsin huomionarvoista tässä hetkessä elämiseen pääsemisessä on se, että asian eteen ei tarvitse tehdä ponnisteluja, pitää vaan päästää irti (mm. asioista, jotka häiritsevät menneinä tai tulevina tai ns. itseluoduista velvotteista, kuten "täytyy tsekata työsähköpostit") ja elää ihan oikeasti tässä ja nyt.
Läsnäolo on erittäin tärkeää myös vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Ihan hyvin voi keskittyä aidosti siihen mitä toinen sanoo. Toisen aito syventyminen omaan asiaan tuntuu välittämiseltä ja syventää vuorovaikutusta oleellisesti. Lasten kanssa aito läsnäoleminen korostaa yhä enemmän merkitystään. Pieni ihminen kyllä huomaa onko hänen kuulemisensa aikuiselle tärkeämpää kuin läppärin tai kännykän naputtelu, joista jälkimmäinen saattaa helposti olla lapselle havaittavissa aikuisen puolipoissaolevana joojotteluna - eli toista ei tällöin aidosti kuunnella. Lapsen kohdalla aikuisen käyttäytyminen em. tavalla saattaakin heijastua eriasteisena "häiriökäyttäytymisenä", jolloin läppärin tai kännykän naputtelu kyllä pian tästäkin syystä keskeytyy. Valitettavasti usein tällaisessa tilanteessa aikuinen reagoi lasta torumalla, vaikka paremminkin moitteet sopisivat läsnäolemattomalle aikuiselle. Itseaiheutettu läsnäolemattomuuden ilmentymä pitäisi aikuisen huomata ja keskittyä lapseen vaikka pieneksikin aikaa, jolloin kokemus aikuisen välittämisestä tulee aidoksi. Usein tämän huomioinnin jälkeen voi mahdollisesti taas naputella pikkuisen lisää - toivottavasti välttämätöntä naputtelua :). Fyysinen läsnäoleminen ei läheskään aina riitä, vaan kyllä varsinaista läsnäoloa tarvitaan. Lisäksi aikuinen näyttää omalla käytöksellään esimerkkiä, joten aitoa läsnäoloa kannattaa kyllä tuoda esiin olemalla läsnä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti